Site icon Alykkaita uutisia

Jokaisen elämää koskettava tekoäly on täynnä potentiaalia

Tekniset julkaisut ja uutiset pauhaavat jatkuvasti tekoälystä ja sen ominaisuuksista. Viime kädessä meitä pelotellaan jo supertietokoneiden maailman valtauksella, vaikka se on tällä hetkellä hyvin kaukainen mahdollisuus ja enemmänkin scifielokuvien juonikäänne.

Unsplash

Erikoiseksi tilanteen tekee sen, että meistä jokainen on tähän mennessä joutunut kohtaamaan tekoälyn jossain vaiheessa elämäämme, jopa täysin huomaamatta. Sen tehostamat algoritmit ovat nimittäin vahvasti läsnä aina kun vierailemme netissä, teemme ostoksia, haemme jotain hakukoneella tai selaamme sosiaalista mediaa.

Lisäksi tekoälyä käytetään jo laajasti tehtaissa ja yrityksissä tehostamassa tuotantoa ja työtä, jonka johdosta sillä on tärkeä asema myös digitaalisen maailman ulkopuolella. Et voi välttyä siltä vaikka et olisikaan netissä, koska valtion tasollakin käytetään tekoälyä lajittelemaan ja analysoimaan kansallisia rekistereitä.

Tekoälystä on runsaasti hyötyä

Tekoälystä puhutaan paljon, koska siitä on yksinkertaisesti suurta hyötyä. Sen parhaat puolet nähdään arjen ja työn helpottajana sekä tehostajana. Yritys- ja päättäjätasolla se voi auttaa tekemään tietoon perustuvia päätöksiä helpommin ja nopeammin, koska tekoälyn avulla pystytään analysoimaan suuriakin tietokantoja ihmisiä nopeammin ja tuottaa data-analyysillä siitä käyttökelpoista tietoa ja tilastoja.

Nettikaupoissa se voi ehdottaa sinulle uutta ostettavaa, joka perustuu aikaisempiin valintoihisi sekä siihen, mitä samoja tuotteita ostaneet ovat suosineet sen lisäksi. Yhtä lailla voit avata esimerkiksi casino.netbet.fi -sivuston, kirjautua sisään kasinotilillesi ja saada automaattisia peliehdotuksia tai räätälöityjä tarjouksia asiakkuuden aikana.

Lisäksi jotkut nettikasinot voivat käyttää tekoälyä monitoroimaan pelaajien pelikäyttäytymistä ja tunnistamaan riskipelaajat tai peliongelmaiset niiden joukosta sekä ilmoittamaan siitä joko operaattorille tai suoraan pelaajalle.

Yksi suurin hyötyjä on terveydenhoito

Terveydenhoitoala on yksi suurimmista tekoälyn hyötyjistä. Se on valjastettu lääkärien ja muun henkilökunnan apulaiseksi esimerkiksi diagnoosien teossa, joka nopeuttaa palvelua ja vapauttaa niin lääkärien kuin sairaanhoitajien työvoimaa muihin työtehtäviin.

Unsplash

Ennen lääkäriajan varaamista potilas voi tehdä itsearvion netissä omista oireistaan, jonka perusteella ohjelmisto ohjaa hänet joko suoraan sairaanhoitajalle tai lääkärille. Lisäksi monenlainen analytiikkaohjelma esimerkiksi lisätyn todellisuuden kautta on edistänyt lääkärien etävastaanottojen perustamista. Lääkäri voi jossain tapauksissa jopa mitata potilaan kuumeen tai analysoida vammoja suoraan tabletin tai tietokoneen näytöltä tekoälyyn perustuvan ohjelmiston avulla.

Tekoälyn algoritmit ohjaavat valintojamme

Nyky-yhteiskunnassa kiistellään paljon siitä, kuinka paljon tekoäly ohjaa valintojamme ja elämäämme. Jokainen tekoälyn algoritmiin perustuvat ehdotukset ovat nimittäin sen omien laskelmien perusteella tekemiä, joka taasen ei sisällä henkilökohtaisia tunteita tai ajankohtaisinta tietoa sen hetkisestä tarpeesta.

Algoritmit perustuvat aina siihen syötettyihin tietokantoihin eikä ihmismielen tunteisiin. Tekoäly voi oppia pelkästään tekemistään päätöksistä ja kommunikoinnista esimerkiksi asiakkaan kanssa. Sen algoritmin ja tietokannan tulisi olla tasapainoisia ja oikeudenmukaisia, jotta tekoäly pystyy antamaan myös yhteiskunnan arvojen mukaisia, oikeanlaisia ehdotuksia ja toimia myös lakien määräämällä tavalla. Tässä taas on hurjasti valtioiden välisiä eroja esimerkiksi EU:n ja Kiinan välillä.

Kehitystyön ohella tehtävä myös sääntelyä

Tekoäly on otettu käyttöön vauhdilla ja monet sen taustalla olevat ongelmat ovat ilmentyneet sen käytön aikana. Kehitystyötä tehdään jatkuvasti sekä uusia ohjelmistoja valmistetaan pikavauhtia. Se kuitenkin tuo mukanaan ongelmia yksityisyydestä ja käytön tarkoituksista, koska halutessaan sitä voi käyttää myös mahdollisesti huonoihin tarkoituksiin.

Tällä hetkellä EU-tasolla tehdään työtä tekoälystrategian kehittämiseksi, josta se esitteli ensimmäisen versionsa keväällä 2021. Strategialla pyritään tekemään tekoälystä luotettava apuväline etenkin liikenteelle, terveydenhuoltoon, teollisuuteen ja energiantuotantoon.

EU:n asettamat pelisäännöt tulevat siis koskemaan kaikkia EU-maassa toimivia yrityksiä sekä samalla vuonna 2016 asetettu tietosuoja-asetus suojelee jokaisen eurooppalaisen yksityisyyttä. Tehtävää on vielä paljon, mutta lopputulos näyttää tällä hetkellä valoisalta.

Exit mobile version